Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaunokirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaunokirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. helmikuuta 2025

Tommi Kinnunen: Kaarna

    
                                   
 

















"Kaarna on tiheätunnelmainen ja vangitsevasti kirjoitettu 
romaani naisten sodasta, luopumisen vaikeudesta ja siitä, 
kuinka kuoleman läheisyys muuttaa ihmistä."

Instagramin Kirjat luonnossa tilin takana oleva Anniina ehdotti Tommi Kinnusen Kaarnaa luettavaksi 12 luettavaa -haasteeseen. Kyseessä oli itselleni tuntematon teos, joten sopi hyvin tämän vuoden lukulistalle.

Kaarna on hiukan hämmentävä teos alkuun. Juoni jakautuu perheen henkilöiden välille ja hetki kesti ennen kuin sain kiinni kirjan rakenteesta. Teoksen yhtenä päähenkilönä on Laina, jonka kautta Tommi Kinnunen kuljettaa lukijan partisaanien hyökkäykseen kesään 1944.

Kinnunen onnistui mielestäni hyvin tuomaan esiin naisen aseman ja roolin sodassa. Siitä puhutaan valitettavan vähän. Lotat kyllä tunnetaan, mutta tavallisten naisten rooli, osuus ja kokemukset ovat vaijettuja ja näkymättömiä. Kuinka paljon soraa kokeneet naiset ovat kohdanneet väkivaltaa, vääryyttä ja häpeää ilman mahdollisuutta puhua siitä? Kuinka monia siviiliuhreja on partisaanien hyökkäyksissa syntynyt tai Kuinka moni vain katosi?

Kaarna on puhutteleva kirja, joka herättää omaan mieleen paljon kysymyksiä. Ei siis mikään ihme, että Tommi Kinnunen on kyseisellä teoksella voittanut Finlandiapalkinnon vuonna 2024.

Kirjan tiedot:
"Ihminen ei voi tulla entisekseen, jos ei tiedä, kuka on ollut. He kiertävät poron etäältä. Se pysähtyy hetkeksi ja katselee heitä tuskaisin silmin, mutta laskeutuu sitten maahan ja koettaa pyöriä kutiavien jalkojensa päällä. Lainasta näyttää kuin se tanssisi yksin vääristynyttä, pelottavaa tanssia, jota se ei saa taukoamaan. 

Laina on ollut jo vuosikausia muissa maailmoissa. Hän makaa sairaalassa, kun hänen kolme lastaan tulevat vierailulle. Sisarukset Martti, Eeva ja Maija pohtivat hautajaisjärjestelyjä ja riipivät muistikuvia yhteisestä menneisyydestään, kukin omanlaisiaan. Martti tekee kunnalla auraustöitä ja asuu yhä poikamiehenä kotikylällään, Eevalla ja Maijalla on etelässä vilkkaat elämänsä. Martti toivoisi siskojen yöpyvän hänen luonaan, kun nyt kerrankin ovat pohjoiseen asti tulleet, mutta heillä on muita suunnitelmia. 

Vaikka sisaruksilla on aina ollut hyvät välit, on Martti kokenut olevansa kuin ylimääräinen, jakojäännös. Äitinsä kuoleman lähestyessä Martti hakee yhteyttä sisaruksiinsa ja koettaa täyttää tarinan aukkokohtia, mutta onko jo liian myöhäistä?"

Haasteisiin:
12 luettavaa 2025


Lukukokemuksesta tähtiä: ⭐️⭐️⭐️⭐️
Luettuja sivuja: 204
Luetun kirjan muoto: e-kirja 
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Wsoy 2024



tiistai 4. helmikuuta 2025

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki oli itselleni uusi tuttavuus ja Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella teokseen tartuin kannen perusteella takakantta lukematta. Kirja sopi hyvin Kannen perusteella -lukuhaasteeni kohtaan kaulahuivi.

Olen yrittänyt tarttua tänä vuonna kotimaiseen kirjallisuuteen. Kivijoki kuvaa kirjassa kauniista Suomea ja sen luontoa pikku kuntineen. Mutta huomaan, ettei itselleni tämä ihan riitä syyksi tarttua kirjaan. Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella teos kertoo Sofiasta, joka päätyy pieneen kuntaan tekemään perintömökin siivousta ja pääsee kokemaan maalaiskunnan rauhan ja hiljaisuuden kaupunki elämän sykkeen sijaan.

Kirjan juoni on aika perus. Itselleni haastavinta teoksessa olivat pitkät selostukset ja sen vuoksi koin välillä suuria haasteita kirjaa lukiessani. Kun kuvataan pitkästi päähenkilön arkea, huomasin turhautuvani ja toivovani vähän ripeämpää otetta kerrontaan. Loppupuolella teosta koin vasta pääseväni kirjan rytmiin mukaan.

Ei Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella huono teos ollut. Kirjaan mahtui erilaisia juonen käänteitä ja ihmissuhde kuvioita väärinkäsityksineen ja kirja loppuratkaisukaan ei mielestäni ollut ennalta-arvattava.

Kirjan takakansi:
"Tunnelmallisen maalaisromanttisen sarjan aloitusosassa lumikinosten keskeltä löytyy muutakin kuin kodikas mökki. 

Kolmekymppinen Sofia ja hänen veljensä perivät Siiri-tädin mökin Lemmenlahden laitamilta Keski-Suomesta. Ennen kuin tupa laitetaan myyntiin, Sofia käy järjestelemässä tädin tavaroita. Yllättäen lumeen kääriytynyt Lemmenlahti lumoaa helsinkiläisnaisen, ja hänestä tuntuu vaikealta luopua lapsuutensa rakkaasta kesänviettopaikasta. 

Johtuuko luopumisen vaikeus kiehtovasta salaisuudesta tädin menneisyydessä? Vai olisiko osansa pihatietä avuliaasti auraavalla naapurin Arilla tai kenties kyläkahvilaa pitävällä kirjailija-Eliaksella?"

Haasteisiin:
Helmet lukuhaaste 2025: 47. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt.
Kannen perusteella, talvi: kaulahuivi


Lukukokemuksesta tähtiä: ⭐️⭐️⭐️
Luettuja sivuja: 236
Luetun kirjan muoto: e-kirja 
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Karisto 2023

torstai 30. tammikuuta 2025

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri

 

Muistan hyvin, kuinka kirkkojen kellot soivat Aleppon uhreille 2016. Tuolloin kellot soivat noin kahden viikon ajan päivittäin kellot 17. Kellojen soiton viimeinen päivä oli 24.10., jolloin vietettiin YK:n päivää. Kellojen soittoon osallistui yli 100 kirkkojen Suomessa.

Christy Lefterin Aleppon mehiläistarhuri vie mielen noihin hetkiin. Vaikka teos on fiktiivinen, sillä on tosi elämän kaikupohja, sillä Lefteri toimi 2016-2017 Ateenassa pakolaiskeskuksessa vapaaehtoisena, jossa hän kuuli pakolaisten tarinoita ja niiden pohjalta syntyi Aleppon mehiläistarhuri.

Rakennetut siirtymät ajankohtien välille. Ensimmäinen siirtymä Pronssia -sana. Miten yksi sana voi yhdistää kaksi täysin erilaista kohtaa. Ensimmäinen siirtymä sai minut hieman uralleni, ennen kuin ymmärsin sanan voiman ja sen, miten yksi pieni sana voi herättää niin paljon. Kirjassa sana johdattaa muistoihin, päähenkilön tekemään matkaan ja takaumiin.

Jotta voisimme ymmärtää, tulee meidän kuulla. Aleppon mehiläistarhuri on koskettava teos, joka avaa todellisuutta, josta olemme lukeneet uutisista. Tämä teos luo nuo uutiset inhimillisiksi ja lähemmäksi, jotta ymmärtäisimme, kykenisimme hahmottamaan kaiken sen, mitä pakolaiset joutuvat kokemaan.

Kirjan takakansi:
"Nuri ja Afra viettävät yksinkertaista mutta rikasta elämää kukkuloilla Aleppon laitamilla. Nuri hoitaa mehiläisiä, Afra on taiteilija. Sitten tapahtuu pahin mahdollinen: syttyy sisällissota, joka tuhoaa kaiken, mitä he ovat rakastaneet. Lopulta heidän on pakko paeta.

Tuhansien muiden tapaan pariskunta vaeltaa Euroopan läpi etsiessään turvaa. Matkan vaarojen lisäksi Nuri ja Afra joutuvat kohtaamaan surunsa, joka uhkaa etäännyttää heidät toisistaan. Heidän vaikein tehtävänsä onkin löytää rikkinäisessä maailmassa takaisin toistensa luo.

Kipeänkaunis, syvästi liikuttava romaani vie lukijan kokemaan inhimillisen todellisuuden kasvottomien uutisotsikoiden takana. Se on ajankohtainen kertomus ihmisen lannistumattomuudesta ja muistuttaa meitä myötätunnosta ja tarinankerronnan voimasta."

Luettu haasteen:
Helmet lukuhaaste 2025: 9. Kirjassa on konflikti 


Lukukokemuksesta tähtiä: ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Luettuja sivuja: 382
Luetun kirjan muoto: sidottu, kovakantinen
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Kustantamo S&S 2021
Kääntäjä: Leena Ojalatva 

lauantai 25. tammikuuta 2025

Tapani Bagge: Hallin hurja

Tapani Baggen tosi tarinaan pohjautuva kertomus Hallin Jannesta ja hänen elämästään rikoksineen. Teos oli karua luettavaa ja suhteellisen puuduttava.

Historiaan ja sen henkilöihin sijoittuvat teokset ovat yksi intohimoni, mutta Baggen Hallin hurja ei synnyttänyt itselleni sellaista fiilistä, mitä vastaavan kaltaiset historialliset kirjat synnyttävät. Toisaalta liekö tässä tapauksessa genre itselleni väärä, sillä en ole oikein koskaan välittänyt dekkareista, vaikka en kyllä osaa Hallin hurjaa dekkariksi laskea vaan enemmän ehkä sijoittaisin kategoriaan muistelmat.

Ajattelen, että on tärkeää lukea historiasta, vaikka se olisi karua luettavaa. Ilman historiaa, sen tuntemusta ja ymmärrystä moni asia jäisi vajaaksi. Hallin hurja on hyvä esimerkki tästä. Jokaisella teolla on seuraukset ja tämän tyyliset kirjat avaavat hyvin seuraussuhteita.

Kirjan takakansi:
"Nälkävuoden 1867 lokakuussa Hallin Jannesta tuli maankuulu. Hän murhasi ja ryösti Kuoreveden Mustalaismäessä postimiehen yhdessä Hallinpenkin rengin Aleksanteri Matinpojan kanssa. Janne eli Juhani Juhaninpoika Mattila oli tuolloin 20-vuotias kestikievariperheen vanhin poika. Lähitienoolla hänet tunnettiin komeana naistennaurattajana ja kaunisäänisenä laulajana. Mainetta oli kertynyt myös hevosmiehenä ja korttisahurina.

Janne ja Santeri jäivät pian kiinni rikoksestaan. Heidät tuomittiin kuolemaan, mutta tarina ei suinkaan pääty siihen. Ajan tavan mukaan kuolemantuomio muutettiin karkotukseksi Siperiaan, ja matkalla sinne Janne karkasi ja päätyi lopulta Amerikkaan.

Tapani Baggen pienoisromaanissa kasvinkumppani ja rikostoveri Santeri Marianpoika kertoo Jannen vaiheikkaan tarinan Jannen oman laulun säestyksellä. Palkittu rikoskirjailija ja kehuttuja historiallisia romaaneja julkaissut Bagge on Hallin Hurjassa parhaimmillaan. Hallin Hurja on järjestyksessä kahdestoista Aviador Kustannuksen julkaisema Baggen teos."

Haasteisiin: 
Pohjoinen lukuhaaste 2025: 9. Henkilövetoinen kirja


Lukukokemuksesta tähtiä: ⭐️
Luettuja sivuja: 110
Luetun kirjan muoto: e-kirja 
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Aviador Kustannus 2023

sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Rachael Lucas: Talvi Applemoressa

Talvi Applemoressa on Lucasin ensimmäinen teos, jonka luin. Kirja on mielestäni juursopiva hyvänmielen kirja, jonka parissa on hyvä viettää aikaa. Välillä se Kutkutteli nauruhermoja ja välillä sai mietteliääksi. Vaikka kirjan loppuun olikin ennalta arvattavissa, se ei lukukokemusta haitannut.

Rachael Lucasin Talvi Applemoressa aloittaa uuden sarjan, joka sijoittuu pieneen Skotlantilaiseen kylään, Applemoreen. Rilla palaa siivoamaan kuolleen isänsä mökkiä, jotta saisi sen luovutettua vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen.

Hauska ja mukaansa tempaava kertomus ystävistä, jotka kohtaavat toisensa vuosien jälkeen. Teoksessa on monenlaisia teemoja, joiden avulla juoni kantaa kirjan läpi sopivan rikkaana. Teoksesta paljastuu salaisuuksia ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Samalla siinä oli kuitenkin näkyvissä toivo. Toivo siitä, että asiat järjestyvät ja löytävät oman paikkansa. 

FeelGood kirjoissa parasta on se, että niiden avulla pääsee uppoutumaan. Kun seuraa juonta eteenpäin sivu sivulta, huomaa kuinka kaikki muu jää taka-alalle. Niin kävi myös tämän kirjan kanssa. Vaikka teoksessa oli hahmoja suhteellisen paljon, joistä piti päästä kärryille, ei niitä ollut kuitenkaan liikaa. Talvi Applemoressa oli sopivan kompakti kokonaisuus, joss juoni oli eheä ja se imaisi hyvin mukaansa. Tämän kirjan lukemisesta nautin ja siksi Talvi Applemoressa ansaitsee lukusuosituksen.  

Kirjan takakansi:
"Bestseller-listoille noussut hyvämielenromaani ystävyydestä, perhesalaisuuksista ja rakkaudesta.
Rilla Clark matkustaa hiljan menehtyneen isänsä kotikylään Applemoreen Skotlannin ylämaalla. Hän aikoo hoitaa velvollisuutensa ja karistaa sitten kylän tomut jaloistaan.

Lachlan Fraser sisaruksineen on perinyt Applemoren kartanon, lapsuudenkotinsa, joka on pahasti rempallaan. Lachlanilla on pyöritettävänään pienpanimo eikä aikaa tilanomistajan vastuille. Hänen suunnitelmansa on taivutella kolme siskoaan myymään kartano.
 
Rilla ja Fraserin sisarukset ovat lapsuudenystäviä, ja kun he nyt vuosien jälkeen kohtaavat, heräävät piilossa olleet tunteet.

Suloinen sarja pikkukaupunkiromantiikan ystäville!"

Luettu haasteisiin: 
Helmet lukuhaaste 2025: 7. Hyvän mielen kirja
Kannen perusteella: Pipo


Lukukokemuksesta tähtiä: ⭐️⭐️⭐️⭐️
Luettuja sivuja: 251
Luetun kirjan muoto: e-kirja
Kustantaja ja julkaisuvuosi: Karisto / Otava 2024